Tavoitteenani on tarjota asiakkailleni joustavaa ja laadultaan mahdollisimman korkeatasoista neuvontaa. Minulle on itsestään selvää, että – kiireellisissä tapauksissa – neuvontaa voidaan tarjota myös toimiston normaalien aukioloaikojen ulkopuolella.
Yhdessä asiakkaani kanssa kehitämme yksilöllisen, asiakkaan tarpeita parhaiten vastaavan työskentelystrategian.
Taatakseni neuvonnan jatkuvan korkean tason myös eri oikeudenalojen leikkauspisteissä, käytettävissäni on koko asianajotoimistomme asiantuntijuus. Tarvittaessa konsultoin muita yhteistyöverkostoihini kuuluvia asianajotoimistoja.
Toimisto sijaitsee Berliinin keskustassa, Friedrichshainin kaupunginosassa. Kaupunginosaan on viime vuosina syntynyt dynaaminen ja nuorekas yrityskulttuuri, jonka kehityksessä olen itsekin kaupunginosaan juurtuneena mukana. Sijainti juuri Friedrichshainissa mahdollistaa sen, että myös asiakkaani voivat hyötyä toimistoni sosiaalisesta ja ammatillisesta verkostoitumisesta kaupunginosan ainutlaatuiseen ystävälliseen ilmapiiriin.
Toimisto